Maatilan elämää
Olipa kerran maatila jossain Uudellamaalla. Aika lähellä
Helsinkiä, siellä jossain Nurmijärven suunnalla. Maatilalla elo oli auvoisaa,
ei ollut huolia eikä murheita, elämä rullasi kuten aina ennenkin. Maatilalla
oli peltomaiden lisäksi monenlaisia eläimiä. Ja näiden eläiminen joukossa
olivat Matti-ori, Antti-sonni ja Teemu-pässi. Arki maatilalla oli rauhallista,
kunnes Matti-ori ilmoitti, että hän haluaa myös muita tammoja kuin mitä isäntä
hänelle tarjosi. Tämä ei isännälle käynyt ja Matti-ori kastroitiin paikallisen
eläinlääkärin toimesta. Antti-sonni tunsi Matin jo vanhastaan. Hän oli myös
syvästi järkyttynyt Matin kohtaamasta tuomiosta, mutta mietti samalla
mahdollisuuksiaan saada itselleen suuremman lauman. Tila oli jo konkurssin
partaalla, mutta jotenkin ihmeen kautta tilalle saatiin lisää varoja. Samalla Antti-sonni
jo innoissaan mylvi oman valtakautensa alkaneen. Maatilan emäntä Katri
kuitenkin päätti kastroida sonninsa. Tämän jälkeen elämä maatilalla oli hyvin
rauhaisaa. Eläimet elivät omaa elämäänsä ja tuottivat sitä mitä isäntäperhe heiltä
olettikin. Tavallisesta poikkeavia tapahtumia ei juuri ollut. Kunnes eräänä päivänä
lammasaitauksesta kuului kummia. Teemu-pässi oli sitä mieltä, että talon emäntä
kohtelee laumaansa kaltoin. Aluksi tätä vähäteltiin ja emännän lisäksi naapurin
emäntä kävi pässiä torumassa käytöksestään. Pässi-Teemu ei kuitenkaan tästä rauhoittunut
ja niinpä emäntä keksi laajentaa pässin laidunta. Huomattuaan, ettei itse
asiaan tullut mitään muutosta, Teemu-pässi jatkoi niskurointiaan laajentuneesta laitumesta huolimatta. Tätä jatkui
siihen saakka, kunnes talon emäntä päätti, että Teemu-pässi tulee kastroida,
jotta se rauhoittuisi lauman lauhkeaksi jäseneksi. Eläinlääkäri oli jo tilattu
ja emäntä odotti aitauksen luona, mutta sitten tapahtuikin jotain
odottamatonta. Teemu-pässi loikkasikin aidan yli, juoksi naapuriin ja jäi sinne
katselemaan. Turhaan emäntä pässiä enää laumaansa kutsui ja huusi. Teemu-pässi
oli päätöksensä tehnyt, hänen pallejaan ei vietäisi.
Nykyään Matti-ruuna, Antti-härkä ja Teemu-pässi viettävät kaikki omaa elämäänsä Uudellamaalla, kukin tahoillaan, osa pahoillaan.